maanantai 11. lokakuuta 2010

Tee vain asioita, jotka saavat ihmiset sanomaan VAU! tai ei jumalauta!

Kun ammut, ammu sellaisella mikä jytisee
Elokuvassa Iron Man on kohtaus, jossa päähenkilö sanoo melko tarkalleen näin:"Valitsen mieluiten aseen, jolla täytyy ampua vain kerran". Kaiken viestinnän pitää toimia samalla periaatteella. Jos nostat esiripun, pidä huoli että sinulla on sanottavaa. Tämä on peräisin David Mametin Three Uses of the Knife - kirjasta. Jos viestillä ei ole huomioarvoa tai informaatioarvoa, sitä ei käytännössä ole silloin olemassa, koska se ei KIINNOSTA ketään.


Jos uskaltaa olla erilainen...
Maailmassa (tässä meidän kaikkien yhteisessä) täytyy selkeästi hyväksyä se, että niin paljon kuin uutuusarvoa ja innovatiivisuutta ja muuta vastaavaa toitotetaankin, jos uskallat olla erilainen, sinut kyseenalaistetaan. Mutta jollei sinua kyseenalaistettaisi, et myöskään kiinnostaisi ketään! Itselleni yksi tärkeimmistä jokapäiväisistä ohjenuorista onkin:"anna maailmalle kritisoitavaa".
Uskokaa pois, se tarvitsee sitä ja kestää sen kyllä. Me ihmisethän suorastaan elämme siitä, että saamme aina tasaisin väliajoin painaa jonkun tai jonkin matalaksi vaikka sitten vain omassa mielessämme. Muistan itse hyvin aikanaan kun eräs hyvin tunnettu naisartisti julkaisi sinkkunsa, joka oli osuvasti nimetty "Hit me baby one more time"; musiikkivideon nähdessäni ajattelin, että tuosta nyt ei kyllä tule yhtään mitään... Eli on myös äärimmäisen piristävää olla aika ajoin totaalisen väärässä!

On vain yksi Apple...
...ja hyvä niin, mutta se ei tarkoita etteikö mikä tahansa yritys voisi päästä vastaavaan asemaan. Se vaatii vain sitoutumista omaan juttuun ja sen tekemistä niin, että ihmiset sanovat joko VAU! tai EI JUMALAUTA! Sana sitoutuminen on muuten mielenkiintoinen...tai oikeastaan mikä tahansa sana, joka tulee lauseessa "se vaatii vain..." sanan "vain" jälkeen on mielenkiintoinen, koska mitä suurimmalla todennäköisyydellä se pieni "vain" on iso kompastuskivi noin 95%:lle ihmisistä.

Rooman keisari Caligula...
...kuulemma sanoi, että vihatkoot kunhan pelkäävät. Ihan niin radikaalille linjalle ei bisneksessä ehkä ole syytä lähteä, mutta tietty epäreilu imagoetu on silti syytä hankkia. Ihan vaan siksi, että jos et pysty tekemään mitään mikä pistää ihmiset sanomaan VAU! tai EI JUMALAUTA!, ajaudut ennen pitkää tarjouskilpailuihin, jotka syövät katteesi olemattomiin. Jos et pysty muuten perustelemaan miksi sinulta pitäisi ostaa, joudut tekemään sen hinnalla...

"tie ihmisen sydämeen kulkee alitajunnan kautta"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti