Pics or it didn’t happen!

"Ei sun tarvi todistaa mitään"
Paskapuhetta. Niin rankkaa paskapuhetta, että siitä jää paskan maku suuhun ainakin viikoksi.
Jos meidän ei tarvitsisi todistaa mitään kenellekään, miksi meillä sitten on (kuulemma maailman paras, HAH!) koulutusjärjestelmä, joka rakentuu sille että siinä sisällä olevat tavoittelevat mahdollisimman hyvää todistusta?

Jos ei tarvi todistaa mitään, miksi on työhaastatteluja? Miksi maalikamerat on keksitty? Mihin tarvitaan allekirjoituksia? Kuka tappoi satakielen?

"Ei sun tarvi todistaa mitään" tarkoittaa, että sen sanojaa pelottaa, että pystyt ihan oikeasti siihen mielettömään juttuun mitä sanot aikovasi tehdä ja hän jää auttamatta varjoosi.

Ei täällä niin helpolla pääse. Toisaalta asioista ei tarvitse tehdä yhtään sen vaikeampia kuin mitä ne automaattisesti ovat. Mutta sun täytyy silti todistaa. Tai kokeile toisinpäin jos huvittaa; jos opiskelet, sano opettajalle, että osaat kaiken tarvittavan, koe on turha. Katso mitä tapahtuu.
Jos olet töissä, ole viikko poissa ja kerro että diagnosoit itselläsi keuhkokuumeen.

Uskon kun näen - yhteiskunnassa on ihan turha yrittää teeskennellä ettei tarvitsisi todistaa mitään.

"why isn't there any pictures in The Bible?"

Antaisitko?

Kaikkein brutaalein mittari...
...toisen ihmisen ulkonäköä arvioidessa taitaa olla "panisin/en panis".
Noihin sanoihin kiteytyy yllättävän paljon informaatiota, jossa ei kaiken lisäksi ole kauheasti tulkinnanvaraa ja hyvä niin. Kaikki informaatio, jossa on vähänkin tulkinnanvaraa estää jotakin toimintaa alkamasta. Huonon ja hyvän informaation ero on spesifien määritteiden puuttumisessa.

Kuuma kahvi on huonoa informaatiota. 85-asteinen kahvi on hyvää informaatiota. Lankunpätkä on huonoa informaatiota. 50-senttinen lankunpätkä on hyvää informaatiota. Pitkä matka on huonoa informaatiota. 300 kilometriä on hyvää informaatiota.
Kun otetaan tarkka luku mukaan, saadaan ihan eri käsitys siitä millaista toimintaa mahdollisesti vaaditaan asian toteuttamiseen.
Maailma on täynnä mittareita. Osa niistä on paljon enemmän anteeksiantavia kuin toiset ja onkin meistä itsestämme kiinni mitä niistä käytämme tulosten arvioimiseen.

Esimerkkejä erittäin tulkinnanvaraisista mittareista liiketoiminnassa:
- strategian laatu
- vision laatu
- henkilöstön tyytyväisyys

Esimerkki erittäin vähän jos lainkaan tulkinnanvaraa jättävistä mittareista liiketoiminnassa:
- tehtiinkö voittoa?
- tehtiinkö se mitä luvattiin?

Huomaa, että tulkinnanvaraa jättämättömissä mittareissa tarkastelukysymys alkaa sanalla "tehtiinkö".

"WYGIWYM= What You Get Is What You Measure"

Koriste-elämää

Eikö olekin...
...aika ristiriitaista, että samaan aikaan kun meille myydään (kuka sitten haluaakin sen ostaa) ideaa kiireestä, suorituspaineista ja olemattomasta vapaa-ajasta, samaan aikaan myydään koriste-esineitä!? Nehän siis perustuu siihen, että niitä saattaa joskus tiirailla...

Muistan kun itse aikanaan pääsin ylioppilaaksi (pikkuhiljaa vuosikymmen sitten...), silloin tuli kakkulapiota ja sen sellaista lahjaksi. En ole tainnut vieläkään käyttää niitä siitä yksinkertaisesta syystä, että meikäläinen ei ole ihan hirveästi kakkua kotona leiponut. Lämmin kiitos silti niiden antajille jos sattuvat lukemaan. Häissä sitten viimestään...

Mutta se pointti meinaa taas hukkua. Miksi myydään jotain sellaista mistä kaiken järjen (???) mukaan kukaan ei ehdi nauttia?

Me tuppaamme muutenkin täyttää kotiamme tavaralla, jota emme ikinä käytä, tarvitse tai joissain tapauksissa edes halua. Olen aiemminkin siteerannut George Carlinia ja siteeraan taas: "koti = paikka tavaralle, että voit sieltä poissa ollessasi hankkia lisää tavaraa!"

Ei tarvi mennä taas siihen "käärinliinoissa ei ole taskuja" - juttuun. Kaikkea ei tarvi peilata aina kuoleman kautta. Mietin vaan, että voisinkohan ainakin itse käyttää tätä rahaa jota sillon tällöin jostain tupsahtaa, johonkin järkevämpään kun sellaisen paikan koristeluun, jossa yhä vähemmän vietän aikaa - vielä kun olen elossa? Voisitko sinä?

"THINGS are not what they used to be"

Lapsenmurha

Ne tahot,
jotka mainostavat itseään luoviksi ovat lopulta joko lapsenmurhaajia tai oikeasti luovia.

Kun uusi idea tulee, se joko abortoidaan heti jos luullaan sen olevan jollakin tapaa kehitysvammainen- tai kelvoton tai sitten tehdään se oikeasti luova päätös mennä sen kanssa eteenpäin ja katsoa mitä siitä voikaan tulla. Vaikka idea ei samantien yhteiskunnan raameihin - oli ne sitten kunkin mielestä ahtaat tai avarat - mahtuisikaan, se ei tarkoita etteikö se voisi niissä silti menestyä.

Jälleen kerran tullaan tilanteeseen, jossa vaaditaan päätös.

"congratulations! you now have a healthy idea!"

No vittu lopeta se!

Okei...
...ehkä otsikko on vähän poliittisesti epäkorrekti, mutta olkoon. Tämä liittyy ajan tuhlaamiseen.

Monestiko olet seurannut jotakin esitystä - seminaari, elokuva, konsertti, mikä tahansa - kohteliaasti loppuun asti vain kirotaksesi sen päätyttyä kuinka perseestä se oli? Itse olen ainakin käyttäytynyt näin turhankin useasti, joskin yritän nykyisin tietoisesti päästä siitä eroon. En tiedä sinusta, mutta minun mielestäni esittäjällä on vastuu siitä, että yleisö viihtyy. Ei se ole yleisön tehtävä etsiä mahdollisesti mielenkiintoisia vivahteita esityksestä.

Minä tulen kuolemaan, sinä tulet kuolemaan. Kuolinvuoteella meistä varmaan kukaan ei toivo lottovoittoa vaan vähän lisäaikaa - voisin kuvitella. Jotain jäi kumminkin tekemättä tai sanomatta.

Me taistelemme jatkuvasti oman aikamme käyttöoikeudesta kaiken muun paskan kanssa. Kirjoittamattomat kohteliaisuussäännöt sanovat jostain syystä niin, että meidän pitäisi jaella aikaamme surutta silloinkin, kun sen vastaanottaja ei tajua nauttivansa kalleimmasta mahdollisesta resurssista. Sama kuin antaisi tonnin setelin jollekulle, ja se joku hautaa sen maahan.

Elämä on tosi helppo kuluttaa kaikkeen muuhun kuin siihen mihin sen itse haluaisi kuluttaa.

Seuraavan kerran kun noudatat näitä kohteliaisuussääntöjä ja koet tarpeelliseksi kirota jälkeenpäin esityksen huonoutta, kiroa ennemmin itseäsi siitä ettei sinulla ollut riittävästi munaa antaa selkeintä mahdollista palautetta esittäjälle ja painua helvettiin kesken kaiken.

"TV remote controller STILL has the off-button in it"

Porn than meets the eye

VAROITUS!

Lienee paikallaan, koska puhutaan pornosta ja jotakuta se aina risoo.
Jos siis loukkaannut pornografisesta materiaalista tai siitä puhumisesta, ole hyvä ja mieti kahdesti haluatko lukea pidemmälle.
Ja asiaan.

Kumpikin meistä on joskus nähnyt pornoa. Ainakin toinen on katsonut sitä tarkoituksella.
Pornon voi nähdä niin monella tavalla yhteiskunnan rappiosta miljardibisnekseen, etten jaksa alkaa eritellä (!) jokaista näkökulmaa. Se, mihin haluan keskittyä, on se, mitä pornosta voi oppia jos kykenee näkemään sen päällimmäisen tarkoituksen yli.

1. Porno onnistuu tavoittamaan kohderyhmänsä kaikissa mahdollisissa medioissa ja formaateissa käyttäen niitä suvereenisti hyväkseen.
Älä huomioi kuvatekstin ikäjakaumaa, joskin koko skaalalla on vaara altistua pornolle...
Miten on mahdollista että porno tavoittaa kohderyhmänsä? Koska se kiinnostaa kohderyhmäänsä ehdottomasti.

2. Miehet eivät ole pornon ainoa kohderyhmä. Naisille suunnattua pornoakin on olemassa, se ei vain ole ehkä ihan niin yleisesti nähtävillä kuin etupäässä miehille suunnattu porno. Sukupuolille suunnatun pornon eroavaisuudet korostuvat usein tilanne-tai miljöömielikuvan luomisessa mutta myös muissa asioissa kuten sisältökuvauksissa.

Esimerkki etupäässä miehille suunnatun kuvasarjan sisältökuvauksesta:
"Candy nai yökerhosta kotiin tuomansa miehen aivot pellolle"

Esimerkki etupäässä naisille suunnatun kuvasarjan sisältökuvauksesta:
"Julia viettelee miehensä romattisen illallisen päätteeksi"


3. "Devil is in the detail" Koska porno perustuu yksinkertaiselle asialle, jota maustetaan lisäarvotekijöillä eli fetisseillä, fetissien rooli korostuu sitä mukaa kun ihminen on turtunut entiseen. Sellainen sisältö menestyy parhaiten, jonka lisäarvotekijä vetoaa useampiin ihmisiin.


4. Pointtina on toiminta. Juoni, viitekehys ja niihin verrattavat asiat ovat toisarvoisia joskin fetissistä ja formaatista riippuen niiden merkitys voi korostua. Aikaa ei tuhlata turhiin puheisiin tai suunnitteluihin.


5. Tapahtumapaikka ei ole olennainen. Kunhan tapahtuu ei ole niin väliä missä tapahtuu. Toisaalta taas tapahtumat voi sijoittaa luontevasti(?) mihin tahansa tapahtumapaikkaan.


6. Toiminnalla on selkeä, toistuva rakenne. On siis olemassa toimivaksi havaittu systeemi. Systeemin lopputulemana on aina sama asia, joten laaduntarkkailu on kohdallaan.
En nyt käytä kuvia havainnollistamaan rakennetta, mutta teen sen siistityllä "dialogilla".

a) Nainen puhaltaa miestä.
b) (Mies puhaltaa naista.)
c) Nainen ja mies katselevat ikkunasta peräkkäin.
d) Nainen katsoo miehen olan yli istuen tämän sylissä.
e) Nainen ja mies katsovat samaan suuntaan sylikkäin kyljellään.
f) Nainen siivoaa roiskuneen kiisselin kasvoiltaan tai rinnaltaan tai jos hänen oli nälkä, hän syö sen.

Noin 100 prosentissa tapauksista rakenne sisältää vaiheet A ja F. Vaiheiden B ja E välillä voi olla rajaton määrä vaihtelua. Vaihe F on laaduntarkkailun ydin, kaikella tähdätään siihen. Koko touhu perustuu vaiheen F näyttämiseen.

"Hi, I see you're house is on fire"
"Yeah...can you show me the TOOL you're gonna put my fire out?"

Sen pitää voida hengittää

Täydellisyys...
...on se rasittava sana, jota kohti me ihmiset pyrimme vaikka samaan aikaan kerromme kuinka sitä kohti ei pidä pyrkiä. Meillä on pakkomielle tehdä aukottomia suunnitelmia. Hioa kaikki kulmat. Mahduttaa kaikki keskijakauman keskiviivalle.


Kaikille, joiden päämääränä on jotakin aukotonta, tarjoan yhden harjoituksen.

1.Purista nenääsi niin, että henki ei kulje sen kautta
2.Teippaa suusi kiinni.

Koita nyt kauanko pysyt hengissä tai edes tajuissasi. Kuinka kauan mahtaa mennä panikointiin? Niinpä, mikään ei elä aukottomassa tilassa. Mikään ei elä hapettomassa ympäristössä. Ei ihminen, ei eläimet, ei kasvit, ei parisuhteet...eikä varsinkaan yritykset.

Asialla on (taaskin) toinenkin puoli. Se tulee siinä vaiheessa, kun meidän pitäisi antaa oma rakas ideamme jonkun toisen mietittäväksi, jotta hän voisi tuoda siihen jotain omaansa. Kun kykenee "luovuttamaan" ajatuksensa jonkun toisen tutkittavaksi, voidaan parhaimmassa tapauksessa puhua asiasta, joka on myös tämän elokuvan tagline. "Vähän happea ja se räjähtää roihuksi".

Mitä ikinä suunnitteletkin, tee suunnitelmasta hengittävä. Reagointi on edelleen yleisempää ja helpompaa kuin proaktiivisuus.

"an advice for life? keep breathing"

Jäljitelty tuoreus on perseestä

Hollanti ei ole turha paikka
Onhan sieltä tulleet Rutger Hauer, Paul Verhoeven ja ystäväni Rene, joka inspiroi tämän postauksen.

Lyhyt alustus tilanteesta: tulin lounaanhakureissultani takaisin toimistolle kädessäni tavanomainen einestyylinen lounas. Rene tuli ovissa vastaan ja pälyili kantamustani. Seuraavassa käymämme keskustelu:

Rene: "eikö tuon tyyppisellä ruoalla ole hölmö nimi - eines"
Minä: "?"
Rene: "sehän on niinkuin anus (lausutaan "eines")"
Minä: "totta...enpä olekaan huomannut ääntämisen samanlaisuutta!"

Ja sitten minua taas vietiin...meinaten koneen ääreen kirjoittamaan tätä. Kävin sekunnin murto-osassa seuraavanlaisen ajatusketjun läpi Renen kommentin jälkeen:

Eines=säilöttyä ruokaa=jäljiteltyä tuoreutta...uudet ideat=tuoreus...uusien ideoiden kopiointi ja jäljittely=tuoreuden jäljittely=eines...eines="aito asia" johon on lisätty säilöntäainetta ja muuta paskaa=anuksesta

Tajuatte varmaan pointin. Ilmankos en ole koskaan laulanut karaokeakaan...

"I wonder how it would sound if Metallica would perform a Whitney Houston song...?"

Aivoraiskaa itsesi!

Immenkalvo...

...on se asia, josta on luovuttava pienen kivun ja verenvuodon uhallakin jos mielii kokea uutta nautintoa. Koskee tietysti fyysisessä mielessä vain naisia, mutta meillä kaikilla on myös henkinen immenkalvo. Siitä ja varsinkin siitä on pystyttävä luopumaan jos haluaa minkäänlaisia läpimurtoja tekemään.

Mikä mahtaa olla kuvan esittämä asia? Keinotekoinen immenkalvo naisille, jotka ovat neitsyytensä menettäneet, mutta syystä tai toisesta haluavat uskotella päinvastaista. Paljonko tällainen valkoinen(?) valhe sitten kustantaa? Linkkiä tutkimalla ja valuuttamuunninta käyttämällä hinnaksi saadaan 22,5 euroa. Sanoisin, että melko halpaa, joskin alkuperäisestä on joidenkin tapauksessa saattanut tulla luovuttua vielä halvemmallakin. Esimerkiksi sixpäkin hinnalla...no eihän se toki mulle kuulu.

Tällä postauksella on kaksi pointtia. Ensinnäkin, todellakin kaiken voi tuotteistaa! Ja toisekseen, samoin kuin on mahdollista korvata revitty immenkalvo uudella, samalla tavalla meidän henkinen toleranssimme korvautuu kuin varkain korkeammalla stressikynnyksellä.


Jotta voisi tehdä uusia läpimurtoja, täytyy henkisesti raiskata itsensä yhä uudestaan. Ai miksi raiskata? Koska ihmismieli kyllä antaa ymmärtää erittäin huoramaisesti, mutta ei ymmärrä antaa muuten kuin vähän kovemmilla otteilla. Ja näin meidän kesken...se tykkää kun se otetaan rajusti ja yllättäen, mielellään vielä "takavasemmalta" koska se saa uuden kiintopisteen johon keskittyä.

Jos siis toimit liike-elämässä, aloita vähintään yksi aamu viikossa kunnon aivoraiskauksella! Jos olet hc-kaliiperia, tee se joka aamu. Tulokset yllättävät.

"you know you want it!"

Jos sitä ei ole, tehdään sellainen

Ota oppia Stalinista
Ihan oikeasti. Ei tietysti kaikesta, mitä herra keksi tehdä, mutta hänen asemastaan löytyy mieleenpainamisen arvoinen opetus. Lyhyt tutustuminen Stalinin wikipedia sivuun kertoo mielenkiintoisen faktan: hänellä ei ollut edeltäjiä virassaan. Hän loi asemansa.

Jos esimerkki tuntuu rajulta, ota sitten oppia Red Bullista. Paljon poliittisesti korrektimpaa. Red Bull teki aikoinaan täysin saman. Se loi oman asemansa luomalla oman markkinansa. Energiajuomat. Vaikkei Red Bull ollut suinkaan ensimmäinen tai edes ainoa juomavalmistaja, jonka tuotteella oli piristävä vaikutus, se alkoi markkinoida itseään niin. Miksi? Mm. sen vuoksi, että Red Bullilla ymmärettiin, ettei heillä ole mitään jakoa Pepsin tai Coca Colan kaltaisia yrityksiä vastaan, joten miksi mennä virvoitusjuomamarkkinoille? Tehdään energiajuomamarkkinat!

Onkin äärimmäisen mielenkiintoista nähdä mikä yritys seuraavaksi ajattelee, ettei mene tietokone-, ohjelmisto-, matkapuhelin-, tai mille vain markkinoille, vaan luo yksilölliset markkinat.

"If it smells like shit, looks like shit, feels like shit and tastes like shit...then it must be shit"

Fuck branding

Brand 'till you drop?
Kuka tietää kuinka lihaksia kehitetään? Aivan! Kuka tietää miten tiettyä lihasta - sanotaan vaikka hauista - kehitetään? Aivan! Ei sitä kehitetä tekemällä vatsalihaksia.

Brändäys on selkeästi verbi. No question about it. En todellakaan väitä olevani brändiasiantuntija enkä usko kenenkään muunkaan alle kolmikymppisen sellaista olevan. En itse asiassa usko, että kukaan itseään brändiasiantuntijaksi väittävä sellaista on. Sen olen kuitenkin ymmärtänyt, että brändäys on verbi samoin kuin treenaus on verbi. Jos treenaukseen sisältyy jokin yleispätevä laki, se on toisto.

Sääntö, jolla saa ison ja vahvan hauiksen on seuraava: kymmenestä toistosta yhdestoista - se, joka täytyy tehdä irvistäen - on se, joka kehittää eniten. Ja niitä toistoja täytyy tehdä PALJON. Paljouteenkin on sääntö: se ei ole se ensimmäinen eikä se 10 000:s toisto, joka tekee hauiksesta kunnioitettavan, vaan kaikkien toistojen summa.

Älkää minua uskoko, kokeilkaa itse.
Äläkä muuten käytä vilkaisua enempää aikaa vuoden 2004 huippubrändejä esittävän kuvan tutkimiseen.

Tiedätkö millainen on kiven brändi?
Siis aivan tavallisen, koska tahansa kadulta löytyvän kiven olemus? Tottakai tiedät.
Se on kova, ainakin useimmiten tylsän värinen ja muodoltaan hyvin luultavasti epäsäännöllinen. Kolme asiaa. Maailma on pullollaan juuri kuvaillun kaltaisia kiviä. Kivi on parempi säilyttämään brändinsä kuin ihmisten johtama yritys, koska kiveä ei kiinnosta vaikka sen noukkinut pikkupoika- tai tyttö katsoisi sitä arvostelevasti, heittäisi pois ja noukkisi mielestään hienomman kiven. Joku päivä tulee toinen pikkuihminen, joka kokee kiven hienoksi ja ottaa sen talteen. Kivi jaksaa odottaa tarvittaessa kauemmin kuin yhdelläkään sivilisaatiolla on edellytyksiä olla olemassa. Kivi ei myöskään koe minkäänlaista muutostarvetta. Ainoa siihen kohdistuva muutos on luonnon kautta tuleva rapautuminen, eroosio ja kenties sammaloituminen. Nämä samat ilmiöt kohdistuvat kaikkiin yrityksiinkin. Sammaloituminen ehkä poislukien. Ehkä ei.

Pointti on siinä, että kivi on mikä se on. Se ei pyydä anteeksi olemustansa. Jos se on painavampi kuin mitä jaksat nostaa, kivi ei anna alennusta eli se ei laihduta. Sinä joko treenaat, tai sitten etsit sellaisen kiven, jonka jaksat nostaa. Kivi ei myöskään katsele toisia kiviä, josko ne ovat jotenkin parempia kivenä olemisessa kuin se. Hyvin yksinkertaista.

Miten kivi on muodostunut alunperin? Kovassa paineessa, ajan myötä ja kivestä riippuen erilaisten luonnonmineraalien yhdistelmänä.


Olen puhunut, voit mennä brändäämään.

Olen hämmentynyt

Sitä sanotaan...
...että syy miksi mainostoimistoala ei ole provisiopalkattua, on siinä, että mittaria niiden saavuttamille hyödyille on vaikea määrittää. Olen myös kuullut mainostoimiston tai vastaavalla tavalla toimivan yrityksen mainostavan itseään lauseella "suunnittelemme, toteutamme ja mittaamme tulokset". Kuka tässä kusettaa? Osataanko niitä tuloksia mitata vai ei? Onhan siinä tietenkin se näkökulma olemassa, että olemassaolevan yrityksen tunnettuuden nollapistettä on vaikea enää luoda uudestaan. Mittauksen kannaltahan se olisi äärettömän tärkeää; on pakko tietää mikä oli lähtökohta, että perillepäästessä tiedetään kuinka pitkä matka on kuljettu. Kuitenkin jos esimerkiksi Coca Cola päättäisi vaihtaa mainospalveluidensa tuottajaa, olisi mahdotonta pyyhkiä massojen mielestä sinne tähän mennessä iskostettu tietoisuus ja aloittaa alusta, jotta uusi palveluntarjoaja voisi laskuttaa realistisesti tulosten perusteella.

Kuka toisaalta väitti...
...että elämä olisi helppoa? On olemassa asioita, joiden kanssa täytyy vain toimia, vaikkei niihin ehkä olisikaan löydettävissä kovin selkeää logiikkaa etkä voi ikinä olla varma siitä maksatko liikaa. Kauas on pitkä matka ja pitkän matkan logiikka on meille kaikille tuttu...yksi askel kerrallaan. Se on sitten aivan toinen asia hyväksymmekö ja toimimmeko sen mukaan. Tulee mieleen hiljattainen Seth Godinin blogipostaus, jossa hän tarkasteli iPadin lanseerausta. Hän sanoo, että ei Apple myynyt 300 000:tta vempainta päivässä...Apple möi ne 30:ssa vuodessa. Tämä on jotakin, jonka ainakin henkilökohtaisesti joudun vielä toistaiseksi opettelemaan joka aamu uudestaan.

"If you dream big dreams, you'd better start loving great distances"

On helpompi saada anteeksi kuin lupa

Kylmää (?) mutta totta. Luin tämän viikko sitten Marko Kulmalan Hyvä idea ei toimi - kirjasta. Se tukee helvetin hyvin toista lausahdusta, jonka luin lähteestä jota en enää muista. Se kuuluu näin: "kuvittele Steve Jobsia kysymässä lupaa". Aika vaikeasti muodostettava mielikuva, eikö? Kun ajattelee kaikkea sitä sontaa mikä maailmassa tapahtuu ja jonka saa usein anteeksi suht helposti (lue: rahalla), ei kenelläkään pitäisi olla mitään tarvetta kysyä lupia lähteä toteuttamaan omia unelmiaan. Ne kuitenkin tähtäävät pelkkään hyvään noin kymmenessä tapauksessa kymmenestä. Älä siis kysele lupia, ala vain tekemään! Kuka tietää, ehkä saat jopa inspiroitua muitakin!


Paskat kirjoitusvirheistä, ulkoasusta ja ensivaikutelmasta
Nettisivujen leiskaa runkataan 2 kuukautta, etusivun tekstejä vähintään kuukauden ja värisävyjä ainakin viikon, että kaikki ovat varmasti sellaisia, että ne kuvitteelliset tuhat asiakasta kokevat sivumme silmiähiveleviksi ja kantavat kymppitonninsa kilpaa kassaan. Kuitenkin valtakunnallisessa uutislähetyksessäkin mokaillaan, eikä kenenkään päivä siitä pilalle mene. Hesarissa on taatusti ainakin ollut kirjoitsvirheitä ja oikaisuja, Muhammad Ali on takuulla saanut pataansa enemmän kuin kukaan muu ja aloin vasta eilen illalla lämmetä ensi kertaa elämässäni Apulannan musiikille. Ne on kuitenkin hetken aikaa jo keikkailleet...

Me olemme ensivaikutelma/täydellisyys -demonin riivaamia ja luulemme, että kaikki muistavat sen virheen, jonka teimme kaksi viikkoa sitten. Todellisuudessa ketään ei voisi enää vähempää kiinnostaa, koska jos et toista samaa virhettä, se jäi osaksi kirjoittamatonta historiaa. Tottakai ensivaikutelma on tärkeä, mutta ei sitä pidä oman persoonallisuuden kustannuksella luoda. Jollet aio sylkeä uuden ihmisen naamalle tai haukkua häntä kusipääksi, hän luultavasti antaa sinulle anteeksi. Elämä menee nopeasti, varmaan olet itsekin tämän päivittelyyn joskus syyllistynyt. Ihminen oppii aika hitaasti ja unohtaa melko nopeasti. Se on loistava kaava, jonka avulla nopeiden kokeilujen tärkeys on mielestäni ilmiselvästi todistettu.

"fail faster, learn quicker and other cliches"

Tee vain asioita, jotka saavat ihmiset sanomaan VAU! tai ei jumalauta!

Kun ammut, ammu sellaisella mikä jytisee
Elokuvassa Iron Man on kohtaus, jossa päähenkilö sanoo melko tarkalleen näin:"Valitsen mieluiten aseen, jolla täytyy ampua vain kerran". Kaiken viestinnän pitää toimia samalla periaatteella. Jos nostat esiripun, pidä huoli että sinulla on sanottavaa. Tämä on peräisin David Mametin Three Uses of the Knife - kirjasta. Jos viestillä ei ole huomioarvoa tai informaatioarvoa, sitä ei käytännössä ole silloin olemassa, koska se ei KIINNOSTA ketään.


Jos uskaltaa olla erilainen...
Maailmassa (tässä meidän kaikkien yhteisessä) täytyy selkeästi hyväksyä se, että niin paljon kuin uutuusarvoa ja innovatiivisuutta ja muuta vastaavaa toitotetaankin, jos uskallat olla erilainen, sinut kyseenalaistetaan. Mutta jollei sinua kyseenalaistettaisi, et myöskään kiinnostaisi ketään! Itselleni yksi tärkeimmistä jokapäiväisistä ohjenuorista onkin:"anna maailmalle kritisoitavaa".
Uskokaa pois, se tarvitsee sitä ja kestää sen kyllä. Me ihmisethän suorastaan elämme siitä, että saamme aina tasaisin väliajoin painaa jonkun tai jonkin matalaksi vaikka sitten vain omassa mielessämme. Muistan itse hyvin aikanaan kun eräs hyvin tunnettu naisartisti julkaisi sinkkunsa, joka oli osuvasti nimetty "Hit me baby one more time"; musiikkivideon nähdessäni ajattelin, että tuosta nyt ei kyllä tule yhtään mitään... Eli on myös äärimmäisen piristävää olla aika ajoin totaalisen väärässä!

On vain yksi Apple...
...ja hyvä niin, mutta se ei tarkoita etteikö mikä tahansa yritys voisi päästä vastaavaan asemaan. Se vaatii vain sitoutumista omaan juttuun ja sen tekemistä niin, että ihmiset sanovat joko VAU! tai EI JUMALAUTA! Sana sitoutuminen on muuten mielenkiintoinen...tai oikeastaan mikä tahansa sana, joka tulee lauseessa "se vaatii vain..." sanan "vain" jälkeen on mielenkiintoinen, koska mitä suurimmalla todennäköisyydellä se pieni "vain" on iso kompastuskivi noin 95%:lle ihmisistä.

Rooman keisari Caligula...
...kuulemma sanoi, että vihatkoot kunhan pelkäävät. Ihan niin radikaalille linjalle ei bisneksessä ehkä ole syytä lähteä, mutta tietty epäreilu imagoetu on silti syytä hankkia. Ihan vaan siksi, että jos et pysty tekemään mitään mikä pistää ihmiset sanomaan VAU! tai EI JUMALAUTA!, ajaudut ennen pitkää tarjouskilpailuihin, jotka syövät katteesi olemattomiin. Jos et pysty muuten perustelemaan miksi sinulta pitäisi ostaa, joudut tekemään sen hinnalla...

"tie ihmisen sydämeen kulkee alitajunnan kautta"

Viihdettä vaikka sitten särkyneiden sydämien kustannuksellakin

Kuten tarkkaavaisimmat ehkä jopa huomaavatkin, blogi muuntautuu hieman visuaalisemmaksi pikkuhiljaa. Katsotaan, josko tätä olisi vähän kivempi silmäillä eikä lukea...

En hirveämmin perusta mistään olemassaolevasta kykyjenetsintäformaatista kuten Talent, Idols, X-Factor, mitä näitä nyt onkaan. Eilen tulin kuitenkin ihan mielenkiinnosta katsoneeksi jakson verran X-Factoria.

Eihän se nyt mitenkään mullistavasti eroa edeltävistä sisaruksistaan, mutta toki ajaa varmaan asiansa tuottaa ainakin vähäksi aikaa numeroita jonkin levy-yhtiön tilinpäätöksen "vastaavaa" - sarakkeeseen. Ja kyllähän se Linda Lampenius eikun Brava eikun Cullberg vai mikähän se oli on näin miessilmään ainakin ihan jees katseltavaa jos sattuu tykkäämään. Renne kostuttaa naisten jakkarat jos sattuu tykkäämään ja Gugi tuo vanhan liiton osaamista pöytään. Jos joku ei huomaa niin tuomaristohan on samalla logiikalla muodostettu kuin muissakin talentinmetsästysformaateissa...siinä yksi syy miksi ne ovat formaatteja.

No mutta oli minulla ihan otsikkoon liittyvää asiaakin toki. Äksää katsellessa ja varsinkin niitä jatkoon päässeitä ja heidän reaktioitaan seuratessa tuli väkisinkin mieleen se raadollisuus, jota tällaisten ohjelmien tuomareiden ja varsinkin tuottajien on pakko harrastaa. Eli tehdään viihdettä vaikka särkyneiden sydämien kustannuksella. Jaa millä perusteella? No sillä, että koska ohjelmaa tehdään tietty määrä jaksoja ja koska sen pitää olla mahdollisimman kiinnostava finaaliin asti,tuomareiden täytyy ottaa melkoisen tietoisesti mukaan myös sellaisia kisaajia, joiden he tietävät putoavan seuraavaksi pois. Sillä sitä dramatiikkaa tehdään. Kisaaja tuo itse kuvaannollisen aseen tuomareille, jolla tuomarit tietävät ennemmin tai myöhemmin - joidenkin kohdalla ennemmin - ampuvansa kisaajan sydänveren pitkin hänen niin pitkään unelmoimansa stagea. Niin se vaan menee. Richard Branson sanoo elämänkerrassaan Losing my Virginity musiikkiteollisuuden olevan raadollisin mahdollinen bisnes, koska siinä tehdään rahaa ja tuhotaan ihmisten unelmia melko lailla saman aikaisesti. On muuten loistava kirja, suosittelen!

Ja niille, joiden mielestä tämä on brutaalia, epämiellyttävää, ilkeää tai jotain muuta. Ymmärrän miksi se voi siltä vaikuttaa, mutta loppujen lopuksi kyseessä on vain ja ainoastaan kaikelle liiketoiminnalle tyypillinen päätösten teko numeroiden perusteella. Ja kuten se häiskä siinä yhdessä talentinhakuohjelmassa, jossa ei tarvitse laulaa sanoo:"It's nothing personal, it's just business". Kyse on yksinkertaisesta tuotekehityksestä ja tuotekehityksen aikana on tapana kokeilla kaikenlaista ja kylmästi hylätä se mikä ei synnytä vastakaikua loppukäyttäjissä.

Viihde on raadollista, julkisuuskulttuuri vielä raadollisempaa. Ja koska liiketoiminta on loppujen lopuksi kaikkein raadollisinta, miksei se sitten voisi olla saman tien viihteellistä!

"No pain, no gain"

Miksi on olemassa huonoja istumapaikkoja?

Onko joku katsonut koskaan elokuvaa ison teatterisalin eturivistä? Tai istunut tolpan takana jäähallissa? Tai joutunut miinuskulmaan rock-konsertin yleisömeressä?
Itse voin myötä tuntea onneksi ainoastaan ensimmäisen tuskan. Kaksi muuta esimerkkiä ovat peräisin ystävien kertomuksista.

Miksi näitä epäkiitollisia paikkoja ylipäätään on tehty? Jos hallissa on tolppa, onko sen taakse pakko pultata yksi penkki vain sen takia, että järjestävä taho voi ylpeänä ilmoittaa kapasiteetikseen "yli 3000 paikkaa"? Katselukokemus ei missään edellämainituista esimerkeistä varmaankaan ole mitenkään mieltä ylentävä. Muistan kuinka eräs tuttu aikoinaan kirosi eräänkin keikan jälkeen, kuinka hän ei olisi uskonut näkevänsä maailmankuulua vokalistia selän takaa, mutta kuinka ollakaan istumapaikka mahdollisti sen. Ihmeitä tapahtuu.

Kyllähän sen nyt jokainen tietysti ymmärtää, että jos tapahtumapaikkaan kulttuurinalasta riippumatta on mahdollista myydä vaikka nyt tuo yli 3000 lippua, kaikkien lippujen omistajilla ei vain yksinkertaisesti ole yhtäläistä mahdollisuutta nauttia esityksen visuaalisesta annista. Tätä varten on kehitetty lippujen hinnoittelun porrastusjärjestelmä. Tätä varten myös jotkin artistit venyvät isojen screenien asentamiseen tilanteen kompensoimiseksi. Ja taas käänteisesti toisten esiintyjien konserteissa on ns. "golden circle". "The best seat in the house" joskin ilman istumapaikkaa.

Huonoja istumapaikkoja miettiessä voisi myös kuvitella mitä vastaavanlainen logiikka aiheuttaisi esimerkiksi sairaaloissa. Jos sairaalat haluaisivat myydä kapasiteettia samoin kuin tapahtumapaikat, mainostavaisitko ne tyyliin "50 leikkausta päivässä"? Tosin potilaiden pitää ymmärtää, että 48 niistä onnistuu moitteettomasti ja kahdella muulla kerralla jää instrumentteja potilaan sisään tai potilas ei poistu leikkauspöydältä hengissä... Syy miksi otin tämän operaatioesimerkin on, että yllättävän monesti esimerkiksi rakennusalan ihmisten suusta kuulee heidän vertaavan itseään kirurgeihin vastaavasti. "Et sinä kirurgejakaan kilpailuta ja valitse sitten halvinta vaihtoehtoa", muistan kerran viime vuoden puolella lukeneeni Kauppalehdestä erää rakennusalan yrittäjän suusta. Luultavasti en. Mutta en myöskään kontrolloi maailmantaloutta enkä laskusuhdanteita ja oletan siitä huolimatta saavani ystävällistä ja hyvää palvelua sekä toimivan loppuratkaisun maksaessani sen hinnan, joka on sattunut siunaantumaan kysynnän ja tarjonnan leikkauspisteeseen.

Mitä yhteistä näillä esimerkeillä on? Jokaikisessä tapauksessa asiakas, potilas tai miksi palveluntuottajan palkanmaksajaa sitten onkin päätetty kutsua, odottaa saavansa rahalleen parhaan mahdollisen vastineen niin emotionaalisesti kuin kaikin muinkin aistein. Totta kai. Mitä olennaista eroa esimerkeillä on? Kirurgilla on työssään selkeästi suurin vastuu asiakkaan loppuelämän laadun kannalta. Jos artisti unohtaa sanat, maali jää näkemättä tolpan takaa tai rakennusfirma pisti vahingossa väärän väriset kaakelit seinään, voidaan todeta suht turvallisesti vain että paska keikka, huonoa tuomarityöskentelyä tai vahinkoja sattuu. Ja kaakelitkin vaihdetaan ilman eri korvausta. Jos taas kirurgi mokaa hommansa, vaikutukset ovat todennäköisesti paljon pitkäkestoisempia eikä tilanne välttämättä naurata enää yhtään...ketään. Leikkaussalissa ei satu vahinkoja. Ei ainakaan sellaisia, jotka myönnetään tai mikä vielä olennaisempaa, sellaisia, joita asiakkaan olisi mahdollista nähdä. Komplikaatioita toki tapahtuu...

Onko se sitten tässä? Kirurgit ovat aina ja ikuisesti asiakaspalvelun jumalia ja muilla ei ole mitään mahdollisuutta vastata haasteeseen? Tuskin. Itse asiassa millä tahansa alalla on mahdollista vastata tähän "vastuuhaasteeseen" ja hinnoitella työnsä sen mukaan. Riittää kun kykenee perustelemaan oman erinomaisuutensa asiakkaan silmissä. Siihen pitää pyrkiä koko ajan. Samalla tosin pitää ymmärtää, että kun kykenee erinomaisuutensa perustelemaan, astuu samalla palveluntuottajien "Kirurgikerhoon" ja siinä kerhossa ei ole huonoja istumapaikkoja. Siellä vastuu homman onnistumisesta oikeuttaa kunnon hinnoitteluun ilman että kukaan sen erikoisemmin sitä kyseenalaistaa, mutta samalla menettää tilaisuuden pultata ylimääräisen penkin tolpan taakse. Kaikki tekevät virheitä, ihmisille sattuu vahinkoja, mutta mitä suuremmat odotukset asiakkaalla on työn onnistumisesta, sitä vähemmän hän sietää odottamattomia yllätyksiä.

Joten perustele asiakkaalle miksi jokainen sinun tapahtumapaikkasi penkki on saman hintainen. Koska joka penkiltä saa yhtä hyvän palvelun, näkee jokaisen maalin ja kuulee vielä encorenkin selkeästi. Ei pitäisi olla huonoja istumapaikkoja...paitsi jos ei pysty perustelemaan miksei.

Sen pitää näyttää ratkaisulta

Mikä on ensimmäinen asia, mikä kaupan alan koulussa opetetaan? Riippuu kai koulusta ja sen laadusta, mutta ainakin sen pitäisi olla se, että asiakas ostaa ratkaisun ongelmaansa.
Koska mielikuvaleikki on niin kivaa, niin otetaanpa taas yksi sellainen.

Kuvittele, että olet kaupan kassalla töissä. Kauppaan tulee hintelä miesasiakas, joka vetää esiin television kaukosäätimen, osoittaa sillä sinua ja vaatii kaikkia rahoja kassasta. Otatko uhkauksen tosissasi? Tuskin. Mikset? Koska "ryöstäjällä" ei ole kerta kaikkiaan mitään uskottavuutta. Hän on hintelä, joten fyysistä uhkaa ei juurikaan ole. Lisäksi hänen työkalunsa, eli aseensa on television kaukosäädin. Ei se kykene sinua satuttamaan. Ja siinä on koko homman pointti:

Aseen täytyy näyttää aseelta ja ratkaisun täytyy näyttää ratkaisulta, jotta niillä olisi toivottu vaikutus.

Siksi esimerkiksi elokuvien trailerit leikataan sellaisiksi kuin ne ovat. Toimintaelokuvan traileriin leikataan räjähdyksiä, takaa-ajoja ja taistelukohtauksia. Kauhuelokuvien trailereissa näytetään kiljumista ja verta. Komedian traileriin leikataan one-linereita ja kaatuilua. Ja niin edelleen. Kyse on siis demonstraatiosta. Ihminen ei usko ennen kuin näkee. Se, että sanoo jotain ei automaattisesti tarkoita, että viestin vastaanottajasta tuntuisi siltä mitä annat ymmärtää. Siksi ratkaisun pitää näyttää ratkaisulta.

Uudessa tuotekehittelyssä tämä nousee päällimmäiseksi haasteeksi ilman muuta. Koska uuden tuotteen kauppaaja on aina uuden asian opettaja, oppilaille pitää pystyä synnyttämään tunne siitä, että tätä kannattaa nyt opiskella. Että tästä on hyötyä; jos ei heti tänään, niin kohtuullisen ajan kuluttua.
Sitten on myös ei toista ilman toista-ilmiö. Vähän niinkuin varaosissa. Pienen, näkymättömän ja itsessään mitään edustamattoman osan puuttuminen edustaa koko muuten hienon systeemin toimimattomuutta. Jos uudesta ja hienosta BMW:stä puuttuu virranjakajankansi, koko auton hyöty on vähintäänkin kyseenalainen. Tai vieläkin havainnollistavampi esimerkki: jos samaisen BMW:n jäähdytinnestesäiliössä on pohjassa reikä, on auton käyttäminen erittäin kyseenalaista.
Se on vähän kuin tekisi perhanan hienot nettisivut, joilla ei ole mitään sisältöä. Tai maksaisi huorasta joka haluaa vain jutella. Tajuatte kyllä. Rahan haaskausta.

Jos on yhtään lukenut itsensäkehittämiskirjallisuutta, on väkisinkin törmännyt sananparteen, että ajatuksien ja toiminnan täytyy olla yhdenmukaisia. Olkoon klise tai ei, totta se kuitenkin on.
Jos antaa asiakkaalle vastauksen valmiina, täytyy varmistaa, että asiakkaalla on valmiina kaava, jonka avulla hän pääsee samaan lopputulokseen kuin sinä. Eli että hänkin näkee tarjoamassasi asiassa ratkaisun. Tällöin pitää jälleen kerran pitää mielessä yksinkertaisuus, sillä vaikka itse sattuisitkin olemaan matematiikan professori, on erittäin suuri mahdollisuus, että asiakkaasi ei sitä ole. Siksi asiakkaalle tarjottava kaava ei saa olla paljon 1+1=2-skenaariota monimutkaisempi. Muutoin hän ei mitä luultavimmin osta, koska ei pysty näkemään hyötyä.

Pidä viestisi yksinkertaisena, niin on todennäköisempää, että asiakas sekä kuuntelee sen ja mikä tärkeintä, näkee hyödyn. Tästä lisää helmikuun aikana julkaistavassa äänikirjassani! Pysy kuulolla....loistavaa settiä tulossa!

A-C-T-I-O-N

Yksi ihmiselämän rasittavimpia ja toistuvimpia ilmiöitä on tilanne, jossa tiedät mitä sinun pitäisi tehdä, joka ainoa solusi huutaa että nyt helvetti niin...etkä silti tee! Lyön vaikka vetoa, että jokaisen aikuisen ihmisen elämästä löytyy kymmenittäin tällaisia tilanteita. Mitään muuta niille ei voi enää tehdä kuin miettiä mikä lopputulos olisi ollut jos olisi uskaltanut/kyennyt/viitsinyt/valinnainen tekosyy. Senkin jättää mieluummin tekemättä.

Pahimmillaan toimimattomuus silloin kun tiedetään että pitäisi, voi saada seuraamuksia joita kukaan ihminen ei mielellään kanna. Esimerkkinä vaikka uudenvuoden tragedia Espoon kauppakeskus Sellossa. Lehtien mukaan ampujan lähestymiskielto oli kauppakeskushenkilökunnan tiedossa ja jossakin näin jopa otsikon, jonka sisältö oli käytännössä "olis tarttenu tehdä jotain" joskaan ei noilla sanoilla ilmaistuna. Välillä pistää oikeasti vähän miettimään, ehkä jopa vihaksi.

Edellä mainitun kaltaisia murhenäytelmiä ei mitenkään voi rinnastaa liiketoimintaan, mutta takana piilevää toimimattomuuden ajatusta voi. Mielestäni uusi tuotekehitys jos mikä on liiketoiminnassa kenttä, jolla täytyy liikkua nopeasti, tehdä nopeita päätöksiä ja TOIMIA! Tuotekehityksen kohdalla on kaksi kysymystä, joihin ei saa jäädä jumiin vaikka ne täytyykin aina esittää. Toinen kuuluu "voisiko näin tehdä?" ja toinen "mitähän tästä mahtaa tulla?". Ja avataanpa sitten taas vähän.
Ensimmäinen kysymys liittyy yleensä tilanteeseen, jossa voidaan olettaa, että suunniteltu asia saattaa herättää närää tai "tahrata meidän imagoa" tai jotain muuta vastaavaa. Ei olla siis aivan varmoja siitä ymmärretäänkö tuote sillä tavalla kun itse on tarkoitettu. Minulla on tähän yksi vastaus. Joka ikinen kerta kun tulette kysymyksen "voiko näin tehdä?" äärelle, muistakaa, että Rammstein käytti juuri hardcore-pornoa musiikkivideossaan. Kyse on kuitenkin mainstream-bändistä. Eli jos teidän tuotteeseenne ei liity suoranaisesti mitään niinkin arveluttavaa(?) kuin hc-porno, niin VOI tehdä.
Sitten toinen kysymys. Uuden tuotteen lanseeraus on aina riskipeliä eikä vastausta menestymismahdollisuuksista voi mitenkään varmuudella tietää. Mutta ajatelkaa sitä niin, että teillä on lanseeraajina mahdollisuus MILLOIN TAHANSA selvittää vastaus kysymykseenne. Sidon tämänkin vähän ikävämpään tosielämän esimerkkiin. Kymmenisen vuotta sitten Tampereella kadonnut Raisa Räisänen on edelleen kateissa. Voin kuvitella, että hänen vanhempansa antaisivat mitä tahansa jos saisivat tietää tyttärensä olinpaikan ja kunnon. Mutta kukaan ei voi sitä tietoa heille antaa. Se tieto ei ole minkään rahamäärän takana.

Joten muistakaa riskejä miettiessänne, että te saatte luotettavan vastauksen erittäin helposti. Te saatte sen julkistamalla sen mitä sitten ikinä olettekaan kehitelleet. Liiketoiminta on tärkeää, mutta elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin se, ja aina välillä on hyvä muistaa kuinka helposti jotkut vastaukset on mahdollista saada verrattuina toisiin.

Elämä on oikeasti ihan liian lyhyt siihen, että pitäisi alkaa tekemään jotain mistä ei nauti ja siihen että panttaa vastauksia sellaisiin kysymyksiin joihin ne on MAHDOLLISTA saada kun vain uskaltaa TOIMIA ja kuunnella vastauksen. Joten kehitetään ajatuksistamme uusia tuotteita ja katsotaan ROHKEASTI mitä niille tapahtuu.

Valot, kamera....TOIMINTAA!

Ostamisen pitää olla ihan saatanan helppoa

Mikä on olennaisinta kun lähikaupassa parkkeeraat kassalle maksaaksesi ostoksesi?
Se, että siinä kassalla on ihminen, joka käyttää kassakonetta ja mahdollistaa maksutapahtuman, jotta sinä pääset mahdollisimman nopeasti miettimään tärkeämpiä asioita.
Valitsin tämän nimenomaisen esimerkin pelkästään sen takia, että olen kuullut niin monta kertaa vertauksen Siwan kassasta urakehityksen patoutumana ja halusin osoittaa, että Siwan kassa on tietyllä hetkellä arkipäivän tärkein ihminen.

Jotta me ostaisimme ylipäänsä mitään - ellei se mitä haluamme satu olemaan meille jotenkin ylivertaisen tärkeää - ostamisen tulee olla ihan mielettömän helppoa ja yksinkertaista. Ostamisen helppouteen vaikuttaa moni tekijä, kuinkas muutenkaan.

Kysymys: oletko ikinä jättänyt jotain ostamatta sen vuoksi, että sen hintaa ei ole selkeästi ilmoitettu? Minä olen, monesti. Jollen saa selkeää käsitystä hinnasta heti kun kiinnostun tuotteesta, en luultavasti osta. Raha on meille niin tärkeä asia, että on täysin ymmärrettävää, että me haluamme tietää kuinka suuresta määrästä sitä me joudumme luopumaan jonkun muun mielitekomme vuoksi.

Kysymys: oletko ikinä jättänyt jotain ostamatta sen vuoksi, että sinun ei ole annettu maksaa? Minä olen. Maksamisen kieltämisellä tarkoitan tilannetta, jossa maksaminen on joko tehty äärimmäisen vaikeaksi, monen askelman ja täytettävän lomakkeen hommaksi tai sitten kukaan ei yksinkertaisesti ole ottamassa rahaa vastaan.
Minä jätin viimeksi eilen ostamatta sen vuoksi ettei minun annettu maksaa. Olin menossa liikuntahallille ja odottelin 7 minuuttia (katsoin kellosta) lippuluukun rahastajaa. Sitten kyllästyin ja päätin "varastaa" liikuntavuoron. Myönnettäköön, että rehellisenä suomalaisena kävin tarkistamassa liikuntavuoron jälkeen, josko rahastaja olisi tullut takaisin sieltä missä sitten olikin aiemmin aikaa viettämässä ja antaisi minun maksaa. Rahastaja oli paikalla, sain rauhan sielulleni.

Se, mistä sain idean tämän kertaiseen blogikirjoitukseen, oli eräs bussikyyti hiljattain. Olen matkustanut elämäni aikana tuhansia kilometrejä bussilla, joten siinä ei sinänsä ole mitään uutta minulle. Tällä nimenomaisella kerralla kuitenkin näin bussin eri tavalla. Tällä kertaa en nähnyt bussia. Tällä kertaa näin liikkuvan kassan.
Ajatus liikkuvasta kassasta aiheutti melkoisen ajatusvyörykohtauksen. Liikkuvia kassoja on ollut iät ja ajat eri muodoissa. Julkinen liikenne on vain yksi ilmiselvä liikkuvien kassojen muoto. Muita ovat esimerkiksi ravintolan tarjoilija, mikä tahansa laite, jossa on internetyhteys ja hyvin tuotteistetun tuotteen kenttämyyjä.

Hetkinen! Miten niin nimenomaan hyvin tuotteistetun tuotteen kenttämyyjä? Koska hyvin tuotteistetun palvelun kenttämyyjällä on käsissään jotain mikä on helppo ostaa, hyvintuotteistettu tuote. Onpas siinä paljon tuotesanoja pienessä tilassa.
Myyjä, joka liikkuu asiakastapaamisissa esittelemässä tuotetta, joka on hyvin tuotteistettu toimii samoin kuin mikä tahansa laite, jossa on internetyhteys. Hän kykenee vastaamaan asiakkaan kysymyksiin tuotteesta. Hän kykenee esittelemään sen ymmärrettävästi. Hän kykenee tarvittaessa osoittamaan oman tuotteensa eroavuudet muihin vastaaviin mikäli sellaisia on. Ja mikä tärkeintä, hän kykenee ottamaan maksutapahtuman vastaan. Fyysisen rahan liikkuvuus puuttuu samoin kuin netissä maksamisessa, mutta asiakkaan nimi sopimuspaperissa on yhtä pätevä.

Koska maailma on tällä hetkellä pisteessä, jossa kaikki mahdollinen on tehty niin helpoksi ja vaivattomaksi kuin mahdollista, tottakai myös ostamisen pitää olla helppoa. Sen pitää olla ihan s****nan helppoa. Sen pitää olla niin helppoa, että heti kun se pieni ääni asiakkaan päässä vihjaa että olisipas tuo saada, hänen on enää vaikea keksiä syitä olla ostamatta. Ostamisen pitää olla "helpompaa kuin ostamatta jättämisen".

Miten tähän päästään? Tekemällä tuotteistus hyvin. Tapauksesta riippuen ehkä myös lisäämällä rahoitusinnovaatio. Niistä lisää myöhemmin.