Pics or it didn’t happen!

"Ei sun tarvi todistaa mitään"
Paskapuhetta. Niin rankkaa paskapuhetta, että siitä jää paskan maku suuhun ainakin viikoksi.
Jos meidän ei tarvitsisi todistaa mitään kenellekään, miksi meillä sitten on (kuulemma maailman paras, HAH!) koulutusjärjestelmä, joka rakentuu sille että siinä sisällä olevat tavoittelevat mahdollisimman hyvää todistusta?

Jos ei tarvi todistaa mitään, miksi on työhaastatteluja? Miksi maalikamerat on keksitty? Mihin tarvitaan allekirjoituksia? Kuka tappoi satakielen?

"Ei sun tarvi todistaa mitään" tarkoittaa, että sen sanojaa pelottaa, että pystyt ihan oikeasti siihen mielettömään juttuun mitä sanot aikovasi tehdä ja hän jää auttamatta varjoosi.

Ei täällä niin helpolla pääse. Toisaalta asioista ei tarvitse tehdä yhtään sen vaikeampia kuin mitä ne automaattisesti ovat. Mutta sun täytyy silti todistaa. Tai kokeile toisinpäin jos huvittaa; jos opiskelet, sano opettajalle, että osaat kaiken tarvittavan, koe on turha. Katso mitä tapahtuu.
Jos olet töissä, ole viikko poissa ja kerro että diagnosoit itselläsi keuhkokuumeen.

Uskon kun näen - yhteiskunnassa on ihan turha yrittää teeskennellä ettei tarvitsisi todistaa mitään.

"why isn't there any pictures in The Bible?"

Antaisitko?

Kaikkein brutaalein mittari...
...toisen ihmisen ulkonäköä arvioidessa taitaa olla "panisin/en panis".
Noihin sanoihin kiteytyy yllättävän paljon informaatiota, jossa ei kaiken lisäksi ole kauheasti tulkinnanvaraa ja hyvä niin. Kaikki informaatio, jossa on vähänkin tulkinnanvaraa estää jotakin toimintaa alkamasta. Huonon ja hyvän informaation ero on spesifien määritteiden puuttumisessa.

Kuuma kahvi on huonoa informaatiota. 85-asteinen kahvi on hyvää informaatiota. Lankunpätkä on huonoa informaatiota. 50-senttinen lankunpätkä on hyvää informaatiota. Pitkä matka on huonoa informaatiota. 300 kilometriä on hyvää informaatiota.
Kun otetaan tarkka luku mukaan, saadaan ihan eri käsitys siitä millaista toimintaa mahdollisesti vaaditaan asian toteuttamiseen.
Maailma on täynnä mittareita. Osa niistä on paljon enemmän anteeksiantavia kuin toiset ja onkin meistä itsestämme kiinni mitä niistä käytämme tulosten arvioimiseen.

Esimerkkejä erittäin tulkinnanvaraisista mittareista liiketoiminnassa:
- strategian laatu
- vision laatu
- henkilöstön tyytyväisyys

Esimerkki erittäin vähän jos lainkaan tulkinnanvaraa jättävistä mittareista liiketoiminnassa:
- tehtiinkö voittoa?
- tehtiinkö se mitä luvattiin?

Huomaa, että tulkinnanvaraa jättämättömissä mittareissa tarkastelukysymys alkaa sanalla "tehtiinkö".

"WYGIWYM= What You Get Is What You Measure"

Koriste-elämää

Eikö olekin...
...aika ristiriitaista, että samaan aikaan kun meille myydään (kuka sitten haluaakin sen ostaa) ideaa kiireestä, suorituspaineista ja olemattomasta vapaa-ajasta, samaan aikaan myydään koriste-esineitä!? Nehän siis perustuu siihen, että niitä saattaa joskus tiirailla...

Muistan kun itse aikanaan pääsin ylioppilaaksi (pikkuhiljaa vuosikymmen sitten...), silloin tuli kakkulapiota ja sen sellaista lahjaksi. En ole tainnut vieläkään käyttää niitä siitä yksinkertaisesta syystä, että meikäläinen ei ole ihan hirveästi kakkua kotona leiponut. Lämmin kiitos silti niiden antajille jos sattuvat lukemaan. Häissä sitten viimestään...

Mutta se pointti meinaa taas hukkua. Miksi myydään jotain sellaista mistä kaiken järjen (???) mukaan kukaan ei ehdi nauttia?

Me tuppaamme muutenkin täyttää kotiamme tavaralla, jota emme ikinä käytä, tarvitse tai joissain tapauksissa edes halua. Olen aiemminkin siteerannut George Carlinia ja siteeraan taas: "koti = paikka tavaralle, että voit sieltä poissa ollessasi hankkia lisää tavaraa!"

Ei tarvi mennä taas siihen "käärinliinoissa ei ole taskuja" - juttuun. Kaikkea ei tarvi peilata aina kuoleman kautta. Mietin vaan, että voisinkohan ainakin itse käyttää tätä rahaa jota sillon tällöin jostain tupsahtaa, johonkin järkevämpään kun sellaisen paikan koristeluun, jossa yhä vähemmän vietän aikaa - vielä kun olen elossa? Voisitko sinä?

"THINGS are not what they used to be"

Lapsenmurha

Ne tahot,
jotka mainostavat itseään luoviksi ovat lopulta joko lapsenmurhaajia tai oikeasti luovia.

Kun uusi idea tulee, se joko abortoidaan heti jos luullaan sen olevan jollakin tapaa kehitysvammainen- tai kelvoton tai sitten tehdään se oikeasti luova päätös mennä sen kanssa eteenpäin ja katsoa mitä siitä voikaan tulla. Vaikka idea ei samantien yhteiskunnan raameihin - oli ne sitten kunkin mielestä ahtaat tai avarat - mahtuisikaan, se ei tarkoita etteikö se voisi niissä silti menestyä.

Jälleen kerran tullaan tilanteeseen, jossa vaaditaan päätös.

"congratulations! you now have a healthy idea!"

No vittu lopeta se!

Okei...
...ehkä otsikko on vähän poliittisesti epäkorrekti, mutta olkoon. Tämä liittyy ajan tuhlaamiseen.

Monestiko olet seurannut jotakin esitystä - seminaari, elokuva, konsertti, mikä tahansa - kohteliaasti loppuun asti vain kirotaksesi sen päätyttyä kuinka perseestä se oli? Itse olen ainakin käyttäytynyt näin turhankin useasti, joskin yritän nykyisin tietoisesti päästä siitä eroon. En tiedä sinusta, mutta minun mielestäni esittäjällä on vastuu siitä, että yleisö viihtyy. Ei se ole yleisön tehtävä etsiä mahdollisesti mielenkiintoisia vivahteita esityksestä.

Minä tulen kuolemaan, sinä tulet kuolemaan. Kuolinvuoteella meistä varmaan kukaan ei toivo lottovoittoa vaan vähän lisäaikaa - voisin kuvitella. Jotain jäi kumminkin tekemättä tai sanomatta.

Me taistelemme jatkuvasti oman aikamme käyttöoikeudesta kaiken muun paskan kanssa. Kirjoittamattomat kohteliaisuussäännöt sanovat jostain syystä niin, että meidän pitäisi jaella aikaamme surutta silloinkin, kun sen vastaanottaja ei tajua nauttivansa kalleimmasta mahdollisesta resurssista. Sama kuin antaisi tonnin setelin jollekulle, ja se joku hautaa sen maahan.

Elämä on tosi helppo kuluttaa kaikkeen muuhun kuin siihen mihin sen itse haluaisi kuluttaa.

Seuraavan kerran kun noudatat näitä kohteliaisuussääntöjä ja koet tarpeelliseksi kirota jälkeenpäin esityksen huonoutta, kiroa ennemmin itseäsi siitä ettei sinulla ollut riittävästi munaa antaa selkeintä mahdollista palautetta esittäjälle ja painua helvettiin kesken kaiken.

"TV remote controller STILL has the off-button in it"

Porn than meets the eye

VAROITUS!

Lienee paikallaan, koska puhutaan pornosta ja jotakuta se aina risoo.
Jos siis loukkaannut pornografisesta materiaalista tai siitä puhumisesta, ole hyvä ja mieti kahdesti haluatko lukea pidemmälle.
Ja asiaan.

Kumpikin meistä on joskus nähnyt pornoa. Ainakin toinen on katsonut sitä tarkoituksella.
Pornon voi nähdä niin monella tavalla yhteiskunnan rappiosta miljardibisnekseen, etten jaksa alkaa eritellä (!) jokaista näkökulmaa. Se, mihin haluan keskittyä, on se, mitä pornosta voi oppia jos kykenee näkemään sen päällimmäisen tarkoituksen yli.

1. Porno onnistuu tavoittamaan kohderyhmänsä kaikissa mahdollisissa medioissa ja formaateissa käyttäen niitä suvereenisti hyväkseen.
Älä huomioi kuvatekstin ikäjakaumaa, joskin koko skaalalla on vaara altistua pornolle...
Miten on mahdollista että porno tavoittaa kohderyhmänsä? Koska se kiinnostaa kohderyhmäänsä ehdottomasti.

2. Miehet eivät ole pornon ainoa kohderyhmä. Naisille suunnattua pornoakin on olemassa, se ei vain ole ehkä ihan niin yleisesti nähtävillä kuin etupäässä miehille suunnattu porno. Sukupuolille suunnatun pornon eroavaisuudet korostuvat usein tilanne-tai miljöömielikuvan luomisessa mutta myös muissa asioissa kuten sisältökuvauksissa.

Esimerkki etupäässä miehille suunnatun kuvasarjan sisältökuvauksesta:
"Candy nai yökerhosta kotiin tuomansa miehen aivot pellolle"

Esimerkki etupäässä naisille suunnatun kuvasarjan sisältökuvauksesta:
"Julia viettelee miehensä romattisen illallisen päätteeksi"


3. "Devil is in the detail" Koska porno perustuu yksinkertaiselle asialle, jota maustetaan lisäarvotekijöillä eli fetisseillä, fetissien rooli korostuu sitä mukaa kun ihminen on turtunut entiseen. Sellainen sisältö menestyy parhaiten, jonka lisäarvotekijä vetoaa useampiin ihmisiin.


4. Pointtina on toiminta. Juoni, viitekehys ja niihin verrattavat asiat ovat toisarvoisia joskin fetissistä ja formaatista riippuen niiden merkitys voi korostua. Aikaa ei tuhlata turhiin puheisiin tai suunnitteluihin.


5. Tapahtumapaikka ei ole olennainen. Kunhan tapahtuu ei ole niin väliä missä tapahtuu. Toisaalta taas tapahtumat voi sijoittaa luontevasti(?) mihin tahansa tapahtumapaikkaan.


6. Toiminnalla on selkeä, toistuva rakenne. On siis olemassa toimivaksi havaittu systeemi. Systeemin lopputulemana on aina sama asia, joten laaduntarkkailu on kohdallaan.
En nyt käytä kuvia havainnollistamaan rakennetta, mutta teen sen siistityllä "dialogilla".

a) Nainen puhaltaa miestä.
b) (Mies puhaltaa naista.)
c) Nainen ja mies katselevat ikkunasta peräkkäin.
d) Nainen katsoo miehen olan yli istuen tämän sylissä.
e) Nainen ja mies katsovat samaan suuntaan sylikkäin kyljellään.
f) Nainen siivoaa roiskuneen kiisselin kasvoiltaan tai rinnaltaan tai jos hänen oli nälkä, hän syö sen.

Noin 100 prosentissa tapauksista rakenne sisältää vaiheet A ja F. Vaiheiden B ja E välillä voi olla rajaton määrä vaihtelua. Vaihe F on laaduntarkkailun ydin, kaikella tähdätään siihen. Koko touhu perustuu vaiheen F näyttämiseen.

"Hi, I see you're house is on fire"
"Yeah...can you show me the TOOL you're gonna put my fire out?"

Sen pitää voida hengittää

Täydellisyys...
...on se rasittava sana, jota kohti me ihmiset pyrimme vaikka samaan aikaan kerromme kuinka sitä kohti ei pidä pyrkiä. Meillä on pakkomielle tehdä aukottomia suunnitelmia. Hioa kaikki kulmat. Mahduttaa kaikki keskijakauman keskiviivalle.


Kaikille, joiden päämääränä on jotakin aukotonta, tarjoan yhden harjoituksen.

1.Purista nenääsi niin, että henki ei kulje sen kautta
2.Teippaa suusi kiinni.

Koita nyt kauanko pysyt hengissä tai edes tajuissasi. Kuinka kauan mahtaa mennä panikointiin? Niinpä, mikään ei elä aukottomassa tilassa. Mikään ei elä hapettomassa ympäristössä. Ei ihminen, ei eläimet, ei kasvit, ei parisuhteet...eikä varsinkaan yritykset.

Asialla on (taaskin) toinenkin puoli. Se tulee siinä vaiheessa, kun meidän pitäisi antaa oma rakas ideamme jonkun toisen mietittäväksi, jotta hän voisi tuoda siihen jotain omaansa. Kun kykenee "luovuttamaan" ajatuksensa jonkun toisen tutkittavaksi, voidaan parhaimmassa tapauksessa puhua asiasta, joka on myös tämän elokuvan tagline. "Vähän happea ja se räjähtää roihuksi".

Mitä ikinä suunnitteletkin, tee suunnitelmasta hengittävä. Reagointi on edelleen yleisempää ja helpompaa kuin proaktiivisuus.

"an advice for life? keep breathing"